Miksi kaikki kaunis katoaa?

Tämä päivä on ollu jotakin aivan hirveetä, piti ekaksi vain käydä sairaalalla mittauttamassa että onhan magneettikuvaus putki mulle sopiva koska lääkärit haluaa minusta kokovartalo magneetin.
Sen jälkeen mentiin kyselemään muuten vain osaston lääkäriltä jatkosta, mutta sieltä tulikin vähän enemmän kun oli odotettavissa...

Lääkäri kertokin että tarvitaan se kokovartalo megneetti-, keuhko- ja jokin selkäydinkuva ja selkärangan kuvaus.... Sen jälkeen alkoi keskustelu koepalan otosta, joka halutaan mahdollisimman nopeasti. (Jonka kyllä ymmärrän!)

En jaksa kertoa kaikkea aikaisemmin kokemaani mutta voitte pieniä pätkiä lukea mm. kirjoittamistani facebook muistiinpanoista jotka olen laittanut julkisiksi.
Voit lukea tekstit tästä tai tästä!

"Viimeisestä hoitojatkostani on nyt hieman yli kaksi vuotta, mutta koko ajan on se pelko että syöpä uusiutuu joka on täysin mahdollista...". Näin olen kirjoittanut tuon jälkimmäisen linkin takana olevaan tekstiin.
Nyt se ajatus ja todellisuus vaanii syvällä sisimmässäni, ja alan jo väittämään että se on totta, uusiutunut syöpä, uusi diagnoosi koputtaa jo oven takana....

Taas eletään päivä kerrallaan niin kuin kohta päivälleen neljä vuotta sitten, tuska, piina, tietämättömyys, odotus. Mitä sitä voi itse tehdä muuta kuin odottaa ja vaan pienessä mielessään toivoa että jonain kauniina päivänä heräisi ja saisi tietää että tämä kaikki on vaan kuvitelmaa...

Jos syöpäni nyt onkin uusiutunut minulle tulee rintakehään uusi keskuslaskimokatetri, jonka myötä joudun keskeyttämään opiskeluni ja jättämään ne upeat ihmiset siinä luokassa johon olen nyt vajaan vuoden aikana tutustunut, en saa käydä kaupassa, keikoilla, en liikkua julkisilla, menetän kaiken! KAIKEN!!!

Uusi diagnoosi tulisi taas juuri sellaiseen saumaan että joutuisin unohtamaan kaikki tulevan kesän festarit, kesä ilman live musiikkia on TUSKAA, teen hidasta henkistä kuolemaa edes ajattelemalla sitä että en koko vuotena pääsisi kuuntelemaan Reckless Lovea tai Santa Cruzia, muutoin kuin levyltä joka ei ole sama asia... (Onneksi Artulla oli viime perjantaina aikaa kuunnella minua hetki, kun kerroin hänelle tilanteestani. Kiitos Artulle siitä! <3)

Henkinen romahdus alkaa taas olla jo vähän liiankin lähellä, mutta onneksi siitä selvitään perheen ja ystävien tuella, ja etenkin musiikki sitä ei ikinä sovi unohtaa!

Ja kerrataan nyt vielä kaikille että kuka tätä tekstiä oikein kirjoittaa:
Olen Jenna, kohta 17v. Vantaalta joka rakastaa live musiikkia ja rokkareita.
Neljä vuotta sitten saanut ensimmäisen syöpödiagnoosin, ja viimeiset syöpähoidot olleet 2010 joulukuussa.

Yksi asia täytyy aina pitää mielessä, periksi minä en anna vaikka siltä tuntuisikin!


Kiitos ja kumarrus!